Mäenpään työväentalo Ekoelo-lehdessä
6.12.2018
Suomessa on ainutlaatuinen seurantalojen ja työväentalojen verkosto. Niitä arvioidaan olevan noin 2 500. Useimmat niistä ovat hyvässä kunnossa ja moni on ahkerassa käytössä. Toimintaa pyörittävät pääosin talkoolaiset. Seurantalot ja työväentalot tarjoavat hienon areenan tunnelmaltaan intiimeille konserteille ja muille kulttuuritapahtumille. Yksi taloista on Punkalaitumella sijaitseva Mäenpään työväentalo, joka vuosina 2014–2016 tehtyjen peruskorjausten jälkeen on entistä ehommassa kunnossa. Muiden tapahtumien ohella talossa on järjestetty konsertteja, joissa ovat esiintyneet esimerkiksi lauluntekijät Mikko Perkoila, Jukka Nousiainen, Jouni Kotkavuori ja Martti Heikkilä. Mäenpään työväntalosta on viiden sivun juttu Ekoelo-lehden numerossa 6/18. Työväentalo valmistui vuonna 1908. Jutun historiallisena lähteenä on käytetty Kauko Elomaan 7.11.1982 päivättyä monistetta “Selvitystä Punkalaitumen työväenyhdistyksen ensimmäisiltä toimintavuosilta”. Seuraavassa joitakin Elomaan selvityksestä poimittuja tietoja lehtijutussa kerrotun lisäksi: Vuonna 1906 perustetun Punkalaitumen työväenyhdistyksen ensimmäiseksi johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin talokas Juho Lähti ja johtokunnan jäseniksi työmies Matti Flöberg, työmies Kalle Ylinen, talollinen Matti A. Lähti, leipuri J.K. Jalo, neiti Fanni Laaksonen sekä Kalle Hurme, Augus Kivinen ja Eero Aro. Kolmen viimeksimainitun kohdalla ei ole mainittu ammattia tai titteliä. Matti A. Lähti valittiin yhdistyksen rahastonhoitajaksi. Vuonna 1907 hän osallistui nimimerkillä “Makulatur” yhdistyksen suunnitteleman työväentalon rakennuspiirustuksen kilpailuun. Hänen ehdotuksensa voitti ja näin Matti A. Lähti sai tehtäväkseen laatia lopulliset piirustukset. Työväentalon rakentamisen mahdollisti suuri määrä talkootyötä. Tarkkaa talkoolaisten lukumäärää ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti heitä oli vähintään satoja. Osa osallistui itse rakentamiseen ja osa teki muunlaista vapaaehtoistyötä. Työväentalon tontti vuokrattiin mäen harjanteelta kirkonkylän länsireunalta kesällä 1907. Vuokraajana oli Kalle Tuomola. Marraskuun 7. päivänä 1907 pidettiin rakennuspaikan tasaustalkoot. Lahjoitusten kerääjiksi valittiin 13 henkilöä. Lahjoituksina saatiin esimerkiksi hirsiä ja lautoja sekä työpäiviä. Rakennusrahaston hyväksi järjestettiin 5 000 arpaa käsittäneet arpajaiset, joihin talkoilla valmistettiin arpajaisvoittoja. Myös huvit järjestettiin joulun aikaan 1907. Pankkilainaakin otettiin. Osa varoista käytettiin siihen, että rakennustöissä oli joitakin palkattuja ammattilaisia. Rakennustöiden vilkkain aika oli kesällä 1908. Tupaantuliaiset pidettiin 21. lokakuuta. Martti Heikkilän kirjoittama Ekoelo-lehden juttu on kustantajan Karprint Oy:n luvalla luettavissa oheisesta pdf-dokumentista.
Liitteet
|