Paljasjalkajuoksu

Paljasjalkajuoksija vetää joukkoja Salon Sm-maastoissa 1979. Kuva Juoksija-lehti.

Paljain jaloin

Lapsuuskotini oli maalla ja pikkupoikana kuljin kesäisin usein paljain jaloin. Tuskin kouluikäisenä matkin jo sadan metrin juoksijaa kotitiellä tai pitkin ojanpohjaa, jonne vesi oli tuonut tasaisen kerroksen hiekkaa ja joka kesällä kuivui. Kepeillä tein ojaan myös ensimmäisen estejuoksuratani. 

Punkalaitumen yhteiskoulussa huomasin pian olevani kestävyysjuoksussa parempi kuin ikätoverit. Koulu oli monena vuonna mukana valtakunnallisessa Paavon Polku -kilpailussa, joka kesti keväällä pari kuukautta. Kilpailussa sai yhden pisteen puolentoista kilometrin juoksusta, kymmenen kilometrin kävelystä ja kahdenkymmenen kilometrin pyöräilystä. Yhteiskoulun sisäisessä kilpailussa olin ykkönen useita vuosia peräkkäin, kunnes valtakunnallinen kilpailu lopetettiin. 

Paavon Polku -kilpailun myötä alkoivat kevään päivittäiset juoksulenkit. Ensimmäisiin koulun ulkopuolisiin juoksukilpailuihin osallistuin vuonna 1969. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Vammalassa asunut ja Punkalaitumen Kunnon kesäohjaana toiminut Kari Nuutila innosti illolaispojan mukaan harjoituksiin. Hän myös tarjosi kyydin pikkufiiatissaan. 

Ensimmäinen kilpailuni 15-vuotiaana oli Punkalaitumen Kunnon jäsentenvälisissä. Tulin toiseksi häviten Arto Hellstenille. Samana kesänä osallistuin ensimmäistä kertaa piirin mestaruuskilpailuihin juosten 2000 metriä niukasti alle seitsemän minuutin ja sijoittuen alle 16-vuotiaissa joukon hännille. Uskoa antoi se, että vielä seuraavanakin kesänä saisi juosta samassa sarjassa. 

Ensimmäiset kilpailuni 15-vuotiaana juoksin piikkareilla. Lenkkejä tein kotini ympäristössä myös paljain jaloin. 16-vuotiaana aloin juosta kaikki kilpailut paljain jaloin, minkä jälkeen en kisoissa enää piikkareita huolinut. 

Juniorivuosien paras saavutus oli oppikoulujen SM-kisoissa 17-vuotiaana juoksemani 3000 metrin aika 8.42,2. 

Aikuisten sarjassa parhaat tulokset olivat 3000 metrin esteissä 8.53,53 sekä 10.000 metrillä 29,53,42. Muut ennätykset löytyvät Tilastopajasta. Kaikki nämä ennätykseni olen juossut paljain jaloin. 

Piirinmestaruuksien lisäksi sain yhden SM-pronssin. Se tuli SM-maastojen joukkuekilpailussa Porissa vuonna 1978 Punkalaitumen Kunnon joukkuessa, jossa muut juoksijat olivat Simo Kaukonen ja Tarmo Tupala. Myös maastokisat juoksin paljain jaloin. 

Harjoituslenkit tein kylmänä vuodenaikana tossuilla paitsi silloin, kun pääsin urheiluleireillä juoksemaan sisähallissa Vierumäellä, Kuortaneella tai Turussa. Sulan maan aikana juoksin osan lenkeistä tossuilla ja osan paljain jaloin. Hyvän alustan paljasjalkajuoksuun tarjosi kodin lähelle lakaisemani 250 metrin pituinen metsäpolku, jota juoksin edestakaisin. Myös Punkalaitumen Vartiolan urheilukenttää kiertävä pururata sopi hyvin paljaille jaloille, samoin juoksuradat ja nurmikentät Punkalaitumen ja Vammalan urheilukentillä. 

Aktiiviurani kestävyysjuoksijana lopetin 25-vuotiaana vuonna 1979. Sen jälkeen juoksuharrastus on jatkunut vaihtelevasti. Melkein kaikkina kesinä olen harrastanut paljasjalkajuoksua. 

Syksyllä 2015 yksi nuoruuden urheilijakavereistani Taavi Härkönen otti yhteyttä ja kutsui mukaan Koukkupolvien joukkueeseen Karhu-viestiin Porissa. Lupauduin mukaan ja pitkästä aikaa kävin myös talvella juoksulenkillä. Juoksin tossuilla keskimäärin kerran viikossa ja selviydyin lyhyestä 5,5 kilometrin osuudestani kunnialla. Koukkupolvien viime vuoden maaliintulosta on äänikuva Varjo lumessa -levyn viimeisessä biisissä Vanha jengi. Äänikuvan on tallentanut Juha Kallava ja kuuluttajana Juha Mäenpää

Karhu-viestin 2016 jälkeen olen jatkanut juoksemista lenkkeillen keskimäärin kerran viikossa, lämpimänä vuodenaikana paljain jaloin ja talvella tossuilla sekä toisinaan villasukilla. 

1970-luvulta en muista Suomesta muita paljasjalkajuoksijoita kilpailuista tai lenkkipoluilta. 2000-luvulla harrastuksesta on tullut yhä suositumpi. Hannu Mieskosen perustamassa Luomujuoksu-facebookryhmässä on satoja jäseniä. Hannu ylläpitää myös nettisivua luomujuoksu.com.

http://www.luomujuoksu.com/Aloitussivu.htm