Viisi uutta laulua Mäenpään työväentalon konsertissa
23.9.2026
|
Mäenpään työväentalon perinteisessä syyskonsertissa kuultiin tänä vuonna viisi uutta Jukka Saarisen ja Martti Heikkilän yhdessä tekemää laulua. 19.9. Punkalaitumella pidetyssä Jottain uutta ja jottain vanhaa -konsertissa esiintyivät Helena Lehtimäki ja Marppa Murtagh sekä Martti Heikkilä. Marppa Murtaghin ja Helena Lehtimäen esittämissä ikivihreissä olivat mukana esimerkiksi Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis, Georg Malmsténin Ilta Skanssissa sekä Saara Suvannon Lähellä sydäntäni. Jukka Saarisen ja Martti Heikkilän tekemistä uusista lauluista kolmen aiheet löytyivät Punkalaitumelta: Taikatyöntie, Paas muuttaen Punkalaitumelle sekä Jottain uutta ja jottain vanhaa. Lauluun Kuin leijat iltatuulessa Saarinen sai innoituksen huittislaiselta Armi Nisulta tämän kerrottua nuoruusmuistoistaan. Laulun Menisipä kaikki nyt näinkin vaan nimessä olevan toivomuksen Saarinen oli kuullut jo 80-luvulla Lauttakylä-lehden toimituksessa työskennellessään lehden päätoimittajana. Sanat lauluun Saarinen kirjoitti maaliskuussa.
|
