Luomuelo kuvina

Kuvasatoa 2019

Vuoden alussa lunta oli jo kymmenisen senttiä. 8.-9.1. lunta tuli reilusti lisää ja hiihtokelit olivat mainiot. Täydenkuun aikaan 18.1. pääsi illalla hiihtämään kuun valossa. 30.1. lumen syvyys oli Lohjan Porlan mittausasemalla jo 53 senttiä. Pakkanen laski tammikuussa kaksi kertaa alle 20 asteen. Talven kylmin päivä oli 22.1., jolloin mittari näytti –27.
Helmikuussa lämpötila oli nollan molemmin puolin. Lunta satoi paljon lisää, mutta suojasäillä hanki painui, joten lumen keskimääräinen syvyys jäi lopputalveksi jo alle puolen metrin. Pelloilla tuiskasi ja hiihtolenkit piti suunnata metsään, jossa peurat heti ladun avaamisen jälkeen alkoivat käyttää latuja hyväkseen. Maaliskuussa oli jo hyviä hankikantoja. Hyvät hiihtokelit jatkuivat maaliskuun loppuun. 28.-29.3. oli jo pari päivää yli kymmenen astetta. Ikkunalaudalla ruukussa lantut pukkasivat naatteja salaatiksi koko talven. Kuva on otettu 3.3.
Ensimmäiset kylvöt avomaalle tein maaliskuun kahtena lämpimänä päivänä 28.–29.3. ja huhtikuussa kylvöt pääsivät täyteen vauhtiin. Esimerkiksi Aunus härkäpavut pääsi kaikki kylvämään jo huhtikuun aikana ja hyvin itivät. Huhtikuu olikin poikkeuksellisen lämmin. Kylmempi jakso oli 8.–15.4. ja silloin jonkin verran satoikin. Loppukuusta lämpöä oli 15-20, parina päivänä yli 20 eli 24.4. ja 27.4. Ensimmäisiä salaatteja sai loppukuusta jo ulkoakin, eniten kuitenkin sisällä kasvatettua salaattia ja herneenversoja. Kuva otettu 19.4.
Toukokuu oli sään puolesta hyvin erikoinen. Vapunpäivänä lämpöä oli + 15, sitten muutama päivän ajan vain muutama aste. Sen jälkeen oli tavanomaista toukokuun säätä kuun puoliväliin. Ajalla 17.5.–22.5. yli 20 astetta, 21.5. yli hellerajan + 25,4, mutta kuun loppu taas melko kylmää 10–15, vähän satelikin. Toukotyöt oli tehtynä lähes kokonaan kuun loppuun mennessä. Villiruokaa riitti luonnossa ja eniten tuli nytkin syötyä vuohenputkea ja vaahterankukkia. Yksi toukokuun erikoisuus oli isojen kuusien väriloisto, kun kuuset kukkivat kauniisti, tämäkin kuusenkukka oli alaoksalla puolentoista metrin korkeudessa. Kuusien runsas kukkiminen tiesi hyvää käpytalvea ja kevättä 2020.
Ostettuamme puukiipijän pöntön siihen ei toivottuja pesijöitä ilmaantunut, mutta palokärki oli siitä riemiussaan. Toukokuussa ja vielä kesäkuussakin se kävi sitä molemmilta sivuilta rummuttamassa aina muutaman sekunnin kerrallaan. Pieni tauko ja uusi rummutus. Saattoi olla puoli tuntia poissa ja sitten taas rummutus jatkui. Reikää se ei pöntön kylkeen yrittänyt tehdä vaan kaikesta päätellen kyse oli soidinäänestä. Mahtoikohan kaveria lopultakaan löytyä?
Härkäpapu Aunus oli 21.5. jo näin pitkällä. Aikainen kylvö oli järkevää, sillä kevät ja alkukesä oli tänäkin vuonna melko kuiva. Härkäpapumaan ympärillä piti olla jo tässä vaiheessa ja sadonkorjuuseen asti vankka aita peurojen esteenä. Peurat olivat tänä kesänä harvinaisen tunkeilevia ja missä ei ollut harso suojaamassa, moni kasvi piti suojata peuroilta aidalla. Yllättäen ne söivät jopa perunanvarsien päitä.
Sienivuosi oli vaihteleva. Korvasieniä tuli vastaan toukokuussa. Ne jätin edelleen hyödyntämättä. Heinäkuussa löytyi jonkin verran kantarellaja ja jokunen herkkutatti. Syksyä kohti kantarellien määrä lisääntyi. Loka-marraskuussa oli suppilovahveroita lähimetsissä niin paljon kuin vain viitsi kerätä.
Syksyllä 2018 olin aloittanut kukkaniityn kunnostuksen kuorimalla humuskerroksen kokonaan pois muutaman neliön alueelta ja täyttämällä sen kohdan ravinneköyhällä hiekalla. Sitä riittää humuskerroksen alla kukkanityn kohdalla, mutta jotta maanpinta ei jää alemmaksi, lapioin sivulta aina samaa köyhää hiekkaa tilalle, jotta maanpinta ei alene. Kukkaniityn uusimisen aloitin niin, että istutin siihen syksyllä 2018 päivänkakkaroiden juurakoita muualta. 9.6. tämä uusittu kohta oli jo kauniissa kukassa.
Kesäkuu oli viileän alun jälkeen lämmin ja melko kuiva. 5.–8.6. oli neljän hellepäivän putki, 6.6. oli lähes +30. Metsäpalovaroitus esti juhannuskokot mutta juhannuspäivänä 22.6. satoi kymmenisen milliä. Tämänkin kesän askareisiin kuuluivat tällaiset auringonkukkakummut. Niihin kerään turvettunutta ja juolavehnän valtaamaa maata kasaksi pehkoina, sen jälkeen lapioin kerroksen multaa, kylvän auringonkukan siemenet ja taas kerros multaa. Auringonkukat kylvän tiheästi. Tavallisia linnuille tarkoitettuja siemeniä. Näin saa juolavehnän sillä kohtaa kuriin ja samalla hyvää viherlannoitusta. Ja muutaman kesän ajan tämä uusi viljelykumpu palvelee myös kohopenkkinä. Eräänlaista permakulttuuria tämäkin.
Ruismaa oli tänä vuonna noin 6–7 neliön suuruinen. Vuonna 2018 olin kylvänyt keväällä ruismaahan kaupasta ostettuja ruiskukkia. Kun syksyllä 2018 kylvin ruismaan edellisen viereen ja peitin kylvöksen sen vuoden ruismaasta lapioidulla hiekalla, tuli mukana ruiskukan siemeniä, jotka sitten itivät keväällä tässä vuoden 2019 ruismaassa. Tällä tavalla saan siis ruismaani vastedes joka kesä kukkimaan. Kuva on otettu 12.6.
Tämä erikseen perustettu ahomansikkamaani alkoi tuottaa yhä enemmän satoa. Laajensin sitä myös niin, että kokoa on jo pari neliötä. Täytyy laajentaa ensi kesänä taas lisää. Olen kuorinut tästä aurinkoisesta paikasta humuskerroksen pois, tuonut tilalle ravinneköyhää hiekkaa ja istuttanut siihen ahomansikan rönsytaimia muualta tontilta. Kuva on otettu 15.6.
Ensimmäiset uudet perunat on syöty ja tilalle on kylvetty silpoydinhernettä. Sitä kylvän viikon välein huhtikuun alusta heinäkuun loppuun, että riittää tuoretta hernettä suoraan kasvupaikalta syötäväksi mahdollisimman pitkään. Lakije on Early onward. Maukasta hetiruokaa! Kuva on otettu 25.6.
Heinäkuun täysikuu on maaginen. Täydenkuun laulajaiset pidettiin sisätiloissa 16.7. Sateen ja ukkosen uhka siirsi tapahtuman Paimentenkirkolta Nummen kylätaloon. Heinäkuun täysikuuhun osui tänäkin vuonna osittainen kuunpimennys. Yhdentoista jälkeen täysikuu alkoi näkyä Lintukiimanvuorella ja pimennyksen edetessä myös loputkin pilvet väistyivät kuun edestä.
Täydenkuun laulajaiset järjestetään Lohjan Nummella vuosittain heinäkuun täydenkuun iltana. Ohjelmassa on kuulauluja ja kupletteja. Konsertin jälkeen osa yleisöstä nousee Lintukiimanvuorelle. Tältä kuu näytti nyt vähän ennen puoltayötä.
Puolenyön jälkeen nähtiin, kuinka kuukin oli varustautunut sateen uhkaan hatulla.
Kuitupellavaa oli kasvimaan koristeena taas tänäkin vuonna samoin kuin öljyhamppua. Jälkimmäistä söin loppukesällä ja syksyllä ahkerasti ja sain vähän varastoonkin ja seuraavan kesän kylvöihin. Kuitupellavan siemenet jätin vielä rauhaan. Jospa hankkisin ensi kesäksi öljypellavan siemeniä. Kuva on otettu 19.7.
Härkäpapu Aunus kypsyi tänä vuonna ennätysaikaisin. Se oli varmaan eniten sen ansiota, että kylvö onnistui hyvin jo huhtikuussa. Kuva on otettu 28.7. kesän kuumimpaan aikaan. Heinäkuun alkupuoli oli melko viileä, jonkin verran sadetta saatiin, eniten satoi 5.7. kun tuli yli 20 milliä. 28.7. mittarin näytti lähes 30 C ja 29.7. jo enimmillään + 33. Viiden hellepäivän putki 24.–28.7. oli kesän pisin helleputki.
4. elokuuta mennessä oli suurin osa härkäpavuista korjattu ja melkein kaikista viinimarjoista jo höyrymehut keitetty. Kuvassa härkäpavun palkoja, joista pavut kerätään sisälle kuivumaan huonelämmössä ennen varastointia.
Horsmaniitty kasvimaan nurkassa on vuosi vuodelta korkeampi. Sitä ei tarvitse millään tavalla hoitaa vaan se kasvaa samalle paikalle aina uudestaan joka kesä. Kimalaiset kiittävät. Kuva on otettu 4.8.
Kun uutta salaattia kylvää aina viikon välein, riittää tätä herkkua avomaalta huhtikuun lopulta pitkälle loppuvuoteen. Kuva on otettu 15.8.
Vesimyyriä oli tänä vuonna tavallista vähemmän, joten kaikkia porkkanoita ei ollut kiire korjata talvisäilöön vielä elokuussa. Ensimmäiset kuitenkin. Kuva on otettu 19.8. Elokuu oli tänä vuonna melko lämmin ja aurinkoinen vaikka ei hellepäiviä meilläpäin ollutkaan. Sadepäiviä oli vähän ja isännillä hyvät puintikelit.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vuonna 2019 Suomessa oli yhteensä 38. Vuonna 2018 niitä oli 64. Vuonna 2017 niitä oli vain 19. Vuonna 2016 niitä oli 35. Ennätystä pitää toistaiseksi vuosi 2002, jolloin hellepäiviä oli 65. Tässä tilastossa hellepäiväksi lasketaan sellainen päivä, jonka aikana vähintään yhdellä mittausasemalla on ollut lämpöä vähintään 25,0 astetta.
Yksi kesän erikoisuus oli se, että mustaherukkaa pystyi syömään hetiruokana suoraan puskista heinäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Jostain syystä marjat säilyivät maukkaina pitkään. Vain joku muutama yksittäinen mustarastas niistä kävi osansa syömässä ja ne kiittivät kauniilla laululla iltaisin. Kuva on otettu 30.8.
Zilga-viiniköynnös antaa vuosi vuodelta aina vain isomman sadon. Menestyy hyvin avomaalla aurinkoisella paikalla. Talveksi aina lehtikasoja juurakon suojaksi. Sato oli nyt jo useita kymmeniä litroja. Sadonkorjuu syyskuun puolivälissä. Linnut antoivat tänäkin vuonna rypäleiden olla rauhassa, mutta kun sato alkoi olla aivan kypsiä, ampiaiset hyökkäsivät niiden kimppuun, jolloin tuli kiire korjata ne talteen. Yksi maijallinen tehtiin höyrymehua mutta suurin osa syötiin tuoreena. Säilyi viileässä varastossa täysin hyvänä marraskuulle ja maku vain parani.
Kesä tuotti kaksi komeaa jättikurpitsaa. Myös kesäkurpitsalle ja avomaan kurkulle säät olivat suotuisat. Jonkinlainen sato tuli myös spagettikurpitsasta ja myskikurpitsasta mutta ei edelliskesän ennätyssadon veroinen. Jouluun mennessä oli kaikki talvikurpitsat syöty. Kuva on otettu 19.9. Vaikka tämän vuoden sää oli monena kuukautena erikoinen, syyskuu ja lokakuu olivat "harvinaisen normaaleja". Viimeinen yli 20 asteen lämpötila oli 10. syyskuuta.
Viimeisiä omia viinirypäleitä oli mahdollista syödä vielä 23.12. Marraskuu ja joulukuu olivat sateisia ja varsinkin joulukuu poikkeuksellisen lämmin. Jos lämmintä joulukuuta enää voi pitää poikkeuksellisena.
Lehtikaali säilyi hyvänä kasvimaalla vuoden loppuun ja ahkerasti sitä tulikin syötyä sen jälkeen, kun salaatti ei enää pakkasten yli kestänyt. Vuohenputkia riitti myös pieniä määriä vuoden loppuun. Kuva otettu 24.12.
Vuoden viimeisenä päivänäkään ei maa ollut vielä roudassa, joten oli mahdollista jatkaa kukkaniityn kunnostusta kärräämällä humuspitoista hiekkamaata niihin kasvimaan paikkoihin, joissa savisemmalla maalle hiekka tekee mullan rakenteelle hyvää.
Talvitulvat näyttävät tulleen jäädäkseen. Viimeksi sellainen oli vuodenvaihteessa 2017–2018 ja nyt taas. Kuva otettu Pusulanjärven lintutornista 31.12.

Kuvasatoa 2018

Vuosi alkoi lauhana ja lumettomana. Maassa ei ollut yhtään routaa. Vielä loppiaisena oli pihalta helppo löytää vihreitä vuohenputkia ja voikukan lehtiä syötäväksi. Vettä oli satanut paljon ja talvitulva nousi Pusulanjärven etelänpuolen niityille ja pelloille, joille yleensä vesi nousee vasta keväällä lumen sulaessa. Kuva on otettu 8. tammikuuta.
Helmikuussa ja maaliskuussa oli sopivasti pakkasta ja luntakin lopulta hiihtäjälle ihan mukavasti. Kovilta paukkupakkasilta tänäkin vuonna vältyttiin. Pakkasyöt jatkuivat yli huhtikuun puolivälin. Aurinko lämmitti päivisin ja kasvimaalta löytyivät ensimmäiset roudattomat kummut 13.4. jolloin pääsi kylvämään avomaalle lehtisalaattia ja seuraavana päivänä ensimmäiset silpoydinherneet.
Siankärsämöt alkoivat olla huhtikuun lopussa herkullisimmillaan. Kuva otettu 27.4.
Toukokuu alkoi viileänä ja kevät tuntui olevan myöhässä. 11.5. lämpö nousi ensimmäisen kerran yli 20 asteen. 13.5. ylittyi helleraja ja 15.5. mittari nousi jo 30 asteeseen. Lämpö innosti myös herkulliset vaahterankukat täyteen loistoonsa. Kuva otettu 13.5.
Lämpöä riitti toukokuun loppuun asti. Ensimmäinen härkäpäpumaa oli 28.5. jo näin pitkällä. Sato oli kuivuuden vuoksi vain keskimääräinen. Lajikkeemme on Aunus.
Toukokuun helteet kuivasivat luonnosta kaiken kevätkosteuden. Kesäkuussa oli viileämpää mutta kaivattuja sateita saatiin odottaa, kunnes 19.6. kuuropilvet satoivat lähes parinkymmenen millin verran. Mustikkasadosta valtaosa oli kuitenkin menetetty ja kallioilla mustikanvarvut kuihtuivat. Kuva otettu 23.6.
Lähiseudun lakkasuolla sato oli niukka mutta ennätyksellisen aikainen. Kuva otettu 28. kesäkuuta.
Kasvimaalla yksi kesän uutuuksista oli kuitupellava, jota kylvin silmäniloksi neliön verran. 28. kesäkuuta se oli jo lähellä kukkimista. Ensimmäiset tuoreet rukiinjyvät söin 30 kesäkuuta. Se oli aikaisemmin kuin kertaakaan siitä lähtien, kun 1989 kylvin ensimmäisen ruismaani. Tänä vuonna ruismaalla oli kokoa noin viisi neliötä ja tuoreiden jyvien sesonki kesti koko heinäkuun.
Heinäkuussa helteitä riitti ja melkein kaikkea piti kasvimaalla kastella. Puutarhamansikat kypsyivät ennätysaikaisin ja sato oli hyvä. Kimalainen öljyhampussa 8.7.
Kasvihuoneessa tomaatit antoivat satoa heinäkuun alusta lokakuun lopulle. Näiden keltaisten minitomaattien lajike on Yellow Submarine.
Marjapensaitakin oli kasteltava kesäkuussa pariin kertaan, kun osa oksista osoitti raakileineen kuivumisen merkkejä. Herukkasadosta tuli kohtuullinen ja höyrymehua keitettiin toistakymmentä maijallista. Keittäminen alkoi ennätysaikaisin jo heinäkuun puolivälissä ja jatkui kuun loppuun. Vihreät herukat olivat vuorossa 23.7.
Yksi kesän kohokohdista oli kuunpimennys. Se alkoi täydenkuun iltana 27.7. mutta taivas oli pilvessä eikä kuuta aluksi näkynyt. Yöllä yhden aikaan pilvet väistyivät ja kuu oli aluksi pelkkä sirppi laajentuen siitä täydeksi, kun maan varjo noin tunnin kuluessa poistui kuun päältä.
Kesäkurpitsaa ja kurkkua tuli avomaalta moninkertaisesti verrattuna viileään kesään 2017.
Amiraaliperhonen kuuluu vaeltajaperhosiin eli sellaisiin, jotka vaeltavat kauaksi synnyinalueiltaan. Suomeen ne tulevat keväällä eteläisemmistä maista kuten Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta, jonne niitä taas palaa syksyllä. Suomessa talvehtiminen onnistuu harvoin. Kuva otettu 29.8.
Lämmin kesä suosi monia kasveja puutarhassa, kunhan jaksoi iltaisin kiertää kastelukannun kanssa. Elokuussa alkoivat ampiaiset verottaa vadelmasatoa ja kuun lopussa ne hyökkäsivät viinirypäleiden kimppuun. Avomaalla kasvavan köynnöksen sato oli jo kypsää ja suurin osa korjattiin talteen. Viileässä varastossa rypäleitä riitti syötäväksi marraskuun lopulle. Lajikkeemme on Zilga. Kuva otettu 30.8.
Kesä oli toukokuussa alkanut kertarysäyksellä ja syyskuun puolenvälin jälkeen se myös loppui kerralla. Vielä puolenyön jälkeen 22.9. oli lämpöä yli 20 astetta, mutta aamulla lämpö oli laskenut 10 asteeseen. Ennätyksellinen sato myskikurpitsoita ja spagettikurpitsoita korjattiin talteen hyvissä ajoin ennen yöpakkasia. Kymmenistä kurpitsoista riitti syötävää vuoden loppuun asti. Kuva otettu 16. syyskuuta.
Lokakuussa oli kaunis ruska. Metsästä alkoi löytyä mukavasti suppilovahveroita. Loppukesän ja alkusyksyn aikana löytyi myös kohtuullisia määriä kantarelleja, torvisieniä ja jonkin verran myös herkkutatteja. Puolukoita löytyi lapsuusmaisemista Satakunnasta sen verran, että muutamaan hillopurkkiinkin riitti. Marraskuun alkupuoli oli lämmin ja jotkut pajunkissat erehtyivät vuodenajasta. Joulukuussa oli jo pakkasia ja viikkoa ennen joulua maa sai lumipeitteen. Jouluaattonakin oli kymmenisen astetta pakkasta ja puut lumesta ja kuurasta valkoisia. Hiihtämäänkin pääsi jo ennen joulua.
Vaikka säät olivat vuonna 2018 poikkeuksellisia, kuu ja aurinko jatkoivat kiertokulkuaan yhtä vakaasti kuin aina. Vuoden viimeinen täysikuu osui yhteen talvipäivän seisauksen kanssa 22.12. Tuona päivänä taivas oli pilvessä mutta illalla 23.12. kuu jo näkyi.

 

 

 

Kuvasatoa 2017

Vuosi alkoi lumettomana ja plussakeleillä. 27. tammikuuta pääsi jo sänkipellolle hiihtämään. Yhteensä kymmenkunta hiihtolenkkiä talven aikana. Helppo oli matalaan umpihankeen omat ladut tehdä. Juoksukilometrejä kertyi enemmän. Karhu-viestissä 1.4. Porissa 5,5 kilometrin osuus Koukkupolvien joukkueessa 25,57. Keskivauhti 4.43 min/km.
Pajunkissoja 13. maaliskuuta.
Retiisiä ja salaattia kylvettiin ensimmäiset rivit kasvihuoneeseen 26. maaliskuuta. Ulkoa sai jo syötäväksi ensimmäisiä vuohenputken, siankärsämön ja ahomansikan versoja.
Vaahteranmahlaa valumassa 5. huhtikuuta. Maistuu tämän valuttajan suussa hienostuneen makealta. Lasillinen päivässä tuoreeltaan.
Vuosi oli ilmoiltaan erikoinen. 29. huhtikuuta oli etelärannikkoa myöten kunnon lumisade. Ja pari päivää ennen äitienpäivää näytti ensimmäisten ulos istutettujen kurpitsantaimien tilanne synkältä. Kukapa olisi uskonut, että taimi on 11.5. tässä kunnossa mutta antaa silti syksyllä kunnon sadon.
Raparperi se vaan jaksaa kasvaa yhtä iloisesti oli kevät millainen tahansa. 10. kesäkuuta tehtiin ensimmäiset raparperimehut.
Nummen Kyläyhdistyksen juhannuskokko roihusi komeasti 23. kesäkuuta. Sää oli oikein hyvä niin kuin koko kesän enimmäkseen muutenkin ennen syyssateita.
Kävelylenkin päässä olevalla rauhallisella pikkulammella oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa perhe majoittuneena. Tältä näytti perheidylli 8. heinäkuuta.
Yksi kesän retkikohde oli Luonnonvarakeskuksen Elonkierto-puisto Jokioisilla. Vaikuttava paikka, jonne vaikka joka kesä uudestaan. Elonkierto kertoo havainnollisesti, mistä suomalainen ruoka tulee. Pääosassa on kasvinviljely. Eläinpuolella oli vuohien, lehmien, lampaiden, possujen ja kanojen lisäksi tämän kesän erityisenä vetonaulana lämminverivarsa Janecky.
Kasvimaalla kesä oli erinomainen. Kosteutta oli sopivasti ja lämpöä riittävästi. Useimmille kasveille oli vain hyväksi, että helteitä ei ollut. Mansikoista tuli ennätyssato. Parsakaaleilla oli vähemmän tuholaisia kuin yleensä. Kaskinauriita riitti tuoreina naposteltavaksi heinäkuun alkupuolelta lähtien.
Kaikki marjat kypsyivät pari viikkoa myöhässä, mutta useimpien marjojen sato oli erinomainen ja jopa ennätysmäinen. Metsämarjoista mustikkaa oli tavallista heikommin. Puolukkaa oli normaalisti. Lakkasuolta tuli maistiaisia haettua heinäkuun jälkipuolella, tässä 21. heinäkuuta.
Ensimmäiset herukkapensaat istutettiin 90-luvun alussa. Satoa ei ole koskaan tullut niin paljon kuin tätä kesänä. Toki pensaiden määräkin on lisääntynyt mutta kuitenkin. Mehunkeiton sesonki mehumaijalla oli elokuun pari ensimmäistä viikkoa.
Kaikenlaista naposteltavaa suoraan suuhun riitti hyvin vielä syyskuussa. Syysvehnän jyvät olivat tähkissä jo mukavasti ”idätettyjä”. Yhdessä pienten parsakaalien kanssa kasviproteiinia parhaimmillaan.
Myskikurpitsoiden sato oli normaalin hyvä samoin kuin spagettikurpitsoiden. Viimeiset myskikurpitsat korjattiin varastoon 23. lokakuuta.

Marraskuussa ja joulukuussa sää pysyi aika samanlaisena. Välillä oli hetken lunta ja sitten se taas alkoi sulaa. Kovia pakkasia ei ollut ja tyyppillinen lämpötila oli muutama aste plussaa. Joulukuukin oli vielä hyvää aikaa kärrätä kasvijätettä kuten haravoituja lehtiä tai niitettyä ruohoa kasvimaalle kompostoitumaan. Kauriita tuntui puutarhassa pyörivän enemmän kuin koskaan. Syysviljat oli aidattuna, joten rukiin, syysvehnän ja speltin oraat jäivät nelijalkaisilta haaveeksi. Kuvassa ruista.